Vanhan Raatihuoneen restaurointi jatkuu täydellä teholla läpi kesän
Uutinen

Vanhan Raatihuoneen restaurointityöt ovat edenneet suunnitellusti kevään aikana, ja työmaalla eletään vilkasta vaihetta. Historiallisesti arvokkaan rakennuksen kunnostus etenee vaihe vaiheelta perinteisin menetelmin ja asiantuntevin ottein.
Raatihuoneen julkisivun vanha rappaus on nyt kokonaisuudessaan poistettu, ja sen alta paljastunut tiilipinta on puhdistettu huolellisesti. Tämän jälkeen on päästy aloittamaan uusi rappaustyö, joka tehdään käsityönä hydraulisella kalkkilaastilla. Työ on aloitettu sisäpihan eteläsivulta, ja etenee sääolosuhteiden mukaan.
Ikkunoiden kunnostus on edennyt useassa vaiheessa. Ikkunakarmien lahovauriot on kartoitettu, ja paikkakorjaukset ovat käynnissä. Sekä sisä- että ulkoikkunapuitteet on kunnostettu puusepän verstaalla, ja parhaillaan niihin tehdään maalaustöitä. Rakennuksen ullakkotilojen hirsikorjaukset on saatu päätökseen.
– Tällä hetkellä työn alla ovat kellotornin puurakenteiden korjaukset, jotka päästiin aloittamaan pintakerrosten purkamisen jälkeen. Tornin hirsipaikkauksia joudutaan tekemään arvioitua laajemmin, mikä työllistää tällä hetkellä suunnittelijoita ja myöhemmin urakoitsijaa alkuperäistä suunnitelmaa enemmän. Kellotornin korjaustöiden valmistuttua päästään aloittamaan uuden savitiilikatteen asennus, arkkitehti Minna Linnala kertoo.
Kellotornin kunnostuksen yhteydessä uusitaan myös raatihuoneen kellokoneisto. Kellotaulujen numerointi uusitaan ja viisarit kullataan.
Sisätiloissa työt etenevät konservointitöiden parissa. Seinien ja kattojen alkuperäisiä pintoja käsitellään tarkasti suunnitellun konservointiohjelman mukaisesti.
Raatihuoneen pihalle rakentuvan uudisrakennuksen saviharkkorunko on valmistunut, ja rakennustyöt jatkuvat vesikaton runkorakenteiden parissa.
Työmaalla työskentelee läpi kesän toistakymmentä henkilöä.