Kokoelmat
Kokoelmatyö on museotoiminnan ydin. Rauman kaupungin museot tallettavat alueen kulttuurihistoriaa ja taidetta. Kokoelmien helmiä ovat paikallinen nyplätty pitsi sekä Eino Valtosen taidekokoelma.

Rauman museon kokoelmat
Rauman museon kokoelma- ja tietopalvelut ovat suljettuina perusnäyttelyhankkeen ajan lokakuuhun 2026 asti, jolloin emme ota vastaan uusia lahjoituksia.
Rauman museon kokoelmat muodostuvat esine-, valokuva-, sekä arkistokokoelmista. Kokoelmien ajallinen haarukka yltää aina esihistorialliselta ajalta nykypäivään. Alueellisesti museokokoelmat ovat keskittyneet Rauman seutuun mukaan lukien Eurajoki, Pyhäranta ja Laitilan pohjoisosien kylät. Nykyisin talletustoiminta keskittyy nykyisen Rauman kaupungin alueelle.
Rauman museon esinekokoelmaan kuuluu yli 37000 esinettä ja valokuvakokoelmaan yli 80000 kuvaa, lisäksi museon kuvakokoelmaan kuuluu laaja dia- ja negatiivikokoelma. Arkiston muodostavat erilaiset asiakirjat ja museaaliset kirjat. Arkistoon on luetteloitu yli 40 000 arkistoyksikköä.
Osa museon kokoelmista on esillä myös muissa museoissa. Laaja merenkulkuun liittyvä kokoelma on talletettuna lähes kokonaisuudessaan Rauman merimuseoon. Merkittävä osa museon taidekokoelmasta on puolestaan talletettuna Rauman taidemuseoon.
Lisätietoja antaa

Rauman museon kokoelmat verkossa
Rauman museon kokoelmiin pääsee tutustumaan Kansalliskirjaston ylläpitämässä Finna.fi-hakupalvelussa.
Rauman taidemuseon kokoelmat
Rauman taidemuseo on vastuussa Rauman ja sen lähialueen kuvataiteen ja siihen liittyvien ilmiöiden tallentamisesta sekä esittelystä.
Rauman taidemuseon kokoelmat koostuvat useasta eri kokoelmasta, joista suurimmat ovat Rauman kaupungin, Rauman taidemuseon ja Rauman taideyhdistyksen kokoelmat. Taidekokoelmiin on talletettu yhteensä yli 3600 teosta, joista osa on esillä Rauman kaupungin hallinnoimissa tiloissa sekä Pinnalan sydän -kokoelmanäyttelyssä. Lisäksi taidemuseolla on laajat lehtileike- ja valokuva-arkistot, joista suurin osa on digitoitu.
Lisätietoja antaa

Kokoelmanäyttely, esillä toistaiseksi
Pinnalan sydän
Rauman taidemuseon yläkertaan, Pinnalan sydämeen, on koottu Rauman kaupungin taidekokoelmien helmiä. Esillä on yhteensä 60 teosta 60 taiteilijalta.
Nähtävyydet
Julkinen taide
Rauman taidemuseo hallinnoi julkista taidetta osana Rauman kaupungin taidekokoelmaa. Teoksia löytyy ympäri kaupunkia. Ne ilahduttavat ja puhututtavat niin kaupunkilaisia kuin matkailijoita.
