Joulevangeeljum-musiikkinäytelmä esitetään Raumalla jälleen 15.–16.12. Musiikkinäytelmän toteutukseen ilmoittautuneille järjestetään yhteistapaaminen lauantaina 16.9. klo 10–14 kulttuuritalo Posellissa osoitteessa Nortamonkatu 12. Tilaisuuteen ovat tervetulleita myös kaikki kiinnostuneet vapaaehtoiset tekijät. Myös uusia kuoroja mahtuu mukaan.

Vaeltava joulunäytelmä esitetään ammattilaisten ja harrastajien yhteistuotantona. Ensimmäisessä harjoituksessa ovat paikalla ohjaajat ja joukko näytelmän toteuttajia. Tilaisuudessa kuullaan yleisesti joulun tapahtumatuotannoista, ohjaajan terveiset, luetaan käsikirjoitus ja kuunnellaan musiikkinäytelmän musiikkia. Lopuksi kierretään näytelmän reitti ja esityspaikat.

Mukana on lähes 300 hengen toteuttajajoukko, johon kuuluu näyttelijöitä, laulajia, soittajia, tanssijoita ja huoltojoukkoja. Mikäli vapaaehtoiseksi ryhtyminen kiinnostaa, mutta tilaisuuden ajankohta ei sovi omaan kalenteriin, mukaan voi ilmoittautua sähköisellä lomakkeella.

Viime vuonna Joulevangeeljum keräsi noin 6000 katsojaa. Esitys toteutetaan Vanhassa Raumassa neljällä eri esiintymislavalla, ja kohtauksien välillä yleisö siirtyy esityspaikalta toiselle. Yleisölle avoin kenraaliharjoitus pidetään torstaina 14.12., ja varsinaiset esitykset ovat perjantaina 15.12. ja lauantaina 16.12.

Joulevangeeljum kertoo joulun evankeliumin tarinan musiikkinäytelmän muodossa. Taustalla on uudentestamentin evankeliumi, mutta tarinassa on mukana myös Rauman historiaa ja nykypäivää.

Tarinan libreton on kirjoittanut Arto Myllärinen ja musiikin on säveltänyt Lasse Heikkilä. Esityksen tuottaa Rauman kaupunki. Tuotannossa ovat yhteistyössä mukana eri seurakunnat. Esityksen ohjaa Arto Myllärinen, apuohjaajana toimii Ani Hassinen ja koreografioista vastaa Reetta Hulmi.

pitsikaupunginjoulu.fi