Kävelykatuaika alkaa jälleen Vanhassa Raumassa 23. kesäkuuta
Uutinen

Vanhan Rauman kävelykatuaika alkaa 23.6. ja päättyy 3.8. Tänä aikana Kuninkaankatu ja Kauppakatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä. Huolto- ja asukasliikenne ovat sallittuja.
Liikennejärjestelyt Vanhassa Raumassa
Kuninkaankatu ja Kauppakatu suljetaan liikenteeltä välillä Savilankatu-Vähäkirkkokatu. Vähäkirkkokatu on yksisuuntainen Kuninkaankadulta Kauppakadulle, jotta torille ajo on mahdollista Kuninkaankadun suunnasta.
Kuninkaankadun osuus Isokirkkokadun ja Vähäkirkkokadun välillä toimii myös kävelykatuna, kuten viime vuonna. Kauppatorin parkkipaikka säilyy käytössä, mutta sinne ajetaan poikkeuksellisesti Vähäkirkkokadun puolelta.
Väliaikaiset liikennejärjestelyt merkitään liikennemerkein, ja ajokieltoalueita rajataan kukka-astioiden avulla.
Asukkaiden kulkeminen
Raumanjoen ja Kuninkaankadun välisellä alueella asuvat voivat kulkea tonteilleen Rautlan talon eli Kauppahuone Riverin ja Café Salin rakennuksen takaa Vähäkirkkokatua, Vähäkoulukatua ja Isokirkkokatua pitkin. Kulkureitti on yksisuuntainen kävelykatuaikana.
Liikkuminen ja pysäköinti
Kävelykatualueen liikkeillä on mahdollisuus sijoittaa myyntipisteitä tai kalusteita liikkeensä edustalle, jalkakäytävälle.
Kävelykatuaikana suositellaan auton jättämistä kotiin tai yleisille parkkialueille Vanhan Rauman läheisyyteen. Gyytin linja-autot kuljettavat keskustaan maksutta koko kesä- ja heinäkuun ajan. Paikallisliikenteen kesäaikataulut löytyvät osoitteesta www.rauma.fi/rauman-gyyt.
