Ajankohtaista

Kesäkukkaistutukset piristävät pian Rauman katukuvaa

Kesäkukkaistutuksia Pyyrmanin edustalla.

Rauman kaupungin Wihertoimi aloittaa kesäkukkien istutuksen keskiviikkona 7.6. Kaupungin puistoihin ja katualueille istutetaan noin 5400 kesäkukkaa vajaan kahden viikon aikana.

– Seuraavalla viikolla asennamme Nortamonkadun, Kanalin Kaijan ja Kauppatorin valaisinpylväisiin yhteensä noin 90 amppelia. Tuomme myös kesäkukka-astioita Vanhaan Raumaan kävelykatukauden alkaessa kesäkuun lopulla, kaupunginpuutarhuri Mari Pohjalainen sanoo.

Määrällisesti eniten kukkia on Kolmiopuiston, kirkonmäen ja Nummenpakan kesäkukkaistutuksissa.

– Kaupungintalon ympäristöstä löytyy väritykseltään sinikeltaisia kesäkukkia. Muualla on vapaampaa väri-ilottelua. Lajikevalikoimakin on melko kirjava, sillä lajikkeita on 38 erilaista. Kesäkukkalajikkeistossa on paljon myös pölyttäjiä houkuttelevia kasveja, kuten samettikukkia, salvioita ja punahattua. Jättiverbena on päiväperhosten mieleen ja narsissitupakan iltaa kohti voimistuva tuoksu houkuttelee puoleensa etenkin kiitäjiä ja yökkösiä, Pohjalainen kertoo.

Kesäkukat kasvattaa ja toimittaa Lehtilän kauppapuutarha Laitilasta.