Kuuskajaskarin saaren matkailu- ja retkeilyedellytysten parantaminen etenee. Toimenpiteet tehdään osana Master Plan 2030 -suunnitelmaa, ja ne rahoitetaan saariston kehittämiseen vuodelle 2023 varatuista investointimäärärahoista. Master Plan 2030 ohjaa Rauman saariston suunnitelmallista ja kokonaisvaltaista kehittämistä.

Kaupungin tilapalvelut tilaa saarelle kokonaiskonseptin ja kärkikohteiden kehityssuunnitelman helsinkiläiseltä Studio Puisto Arkkitehdit Oy:ltä. Suunnitelman on tarkoitus helpottaa taloudellisten resurssien kohdentamista matkailu- ja elämyspalvelujen toteuttamisen kannalta tärkeimpiin kohteisiin. Studio Puisto on erityisesti matkailun suunnitteluun keskittynyt suunnittelutoimisto.

– Toimiston vahvuus ja erityisosaaminen on luoda kunnianhimoisia konsepteja, joiden tavoitteet toteutuvat myös käytännössä. Heillä on kokemusta vastaavanlaisista toimeksiannoista useissa eri kohteissa, tilapalvelujohtaja Olli-Pekka Kumpula kertoo.

Kehityssuunnitelmaan kuuluvat saaren kokonaiskonsepti sekä ideasuunnitelmat kasarmin ja huolto- ja saunarakennuksen hyödyntämiseen. Kasarmirakennuksen käytön ideasuunnitelma tilataan vaihtoehdoksi rakennuksen purkamiselle.

Suojeltujen rakennusten kunto kartoitetaan

Kaupunki on tilannut kolmeentoista Kuuskajaskarin rakennukseen kuntoarviot. Suurin osa rakennuksista on määritelty suojeltaviksi. Kuntokartoituksen kohteisiin lukeutuvat vanha kasarmi, sauna, kolme paritaloa ja erilaisia varastorakennuksia.

Kenttäarviot tullaan suorittamaan syys-lokakuun 2023 aikana ja raportin on tarkoitus valmistua marraskuun loppuun mennessä. Kuntoarvioiden konsultiksi valittiin tarjouskilpailun perusteella Inspecta Oy Kiinteistöt ja rakenteet.

Loma-asuntojen rakentamisen kilpailutusta valmistellaan

Kuuskajaskarin loma-asuntojen hankinnan kilpailutusta valmistellaan parhaillaan, ja sen on määrä käynnistyä elo-syyskuun aikana. Maanrakennustyöt alkavat saarella syksyn 2023 aikana, ja loput rakennustyöt toteutetaan vuoden 2024 kevään ja kesän aikana.

Kaupunki keskeytti aikaisemmin vuonna 2022 käynnissä olleen loma-asuntojen hankinnan silloisten poikkeuksellisen korkeiden rakentamiskustannusten takia.

– Loma-asuntojen rakentamisen kustannuksia pyritään laskemaan muun muassa yksittäisten rakennusten neliömäärää muokkaamalla, Kumpula sanoo.