Lapsia leikkimässä kankaan ja pallojen kanssa.

Lasten kulttuuriviikot tarjoavat Raumalla monipuolisia kulttuurielämyksiä lapsille ja perheille 2.–29.3.2026. Tänä vuonna tapahtumat levittäytyvät poikkeuksellisesti lähes koko maaliskuun ajalle.

Aiemmin kahden viikon mittainen tapahtumajakso on nyt pidennetty neljään viikkoon, mikä helpottaa osallistumista ja parantaa tapahtumien saavutettavuutta.

– Kun tapahtumat jakautuvat pidemmälle ajalle, sekä perheillä että varhaiskasvatus- ja kouluryhmillä on enemmän mahdollisuuksia osallistua ilman kiirettä ja yhä useampi lapsi pääsee mukaan, vastaava kulttuurituottaja Outi Lehtorinne kertoo.

Rauman lasten kulttuuriviikot ovat kasvaneet vuosi vuodelta, ja tänä vuonna tapahtumiin odotetaan jo noin 10 000 kävijää.

– Meille on tärkeää, että jokaiselle raumalaiselle lapselle syntyy iloisia kulttuurikokemuksia ja ihania muistoja, joita fiilistellään vielä pitkään, Lehtorinne lisää.

Kaikille avoimissa perhetapahtumissa nautitaan riemukkaista konserteista, hauskoista museovierailuista ja vierailevista teatteriesityksistä – ja tietysti isoista koneista.

– Isot koneet -tapahtuma tuo 28.3. Äijänsuon pysäköintialueelle paljon mielenkiintoista katseltavaa ja moottorien pärinää. Kokonaisuuden kruunaa Puistopartion konsertti, joka myytiin loppuun hetkessä, Lehtorinne kertoo.

Varhaiskasvatus- ja alakouluikäisille lapsille on tarjolla runsas kattaus konsertteja, teatteriesityksiä, opastettuja kierroksia sekä liikunnallisia ja osallistavia tuokioita.

Poimintoja kaikille avoimesta ohjelmasta

  • 4.3. Semmoset ja Tommoset – Tapleti arvotus -lastennäytelmä Kollan Kalliopirtillä klo 18 (esitykset myös 10.3. ja 19.3.)
  • 5.3. Freinetkoulun kuudesluokkalaisten näytelmä Mieletön seikkailu pelien maailmassa klo 18
  • 7.3. Vesidisko uimahallissa klo 18.30–20
  • 14.3. Lasten lauantai Merimuseossa klo 11–14
  • 14.3. Tatu ja Patu etsivinä – tapaus puolittaja -nukketeatteriesitys Karin kampuksella klo 12 ja klo 14
  • 19.3. Mummun kanssa museoon -tapahtuma Marelassa klo 13–14
  • 20.3. Fröbelin Palikat -lastenkonsertti Uotilanrinteen monitoimikeskuksessa klo 18
  • 21.3. Nalle Vallattoman kekkerit – muskari ja taidepaja Posellissa klo 10 ja klo 11
  • 26.3. Musiikkiryhmä Kakrujen konsertti Rauma-salissa klo 18
  • 28.3. Isot koneet Äijänsuon pysäköintialueella klo 10–13

Tutustu Lasten kulttuuriviikkojen koko ohjelmaan osoitteessa rauma.fi/lastenkulttuuriviikot.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä