Suomen Museoliitto täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Museoliiton perustamispäivänä 30.9. vietetään ainutlaatuista Museon kulisseissa -juhlapäivää, joka juhlistaa ja tuo esille museoissa tapahtuvaa työtä ympäri Suomen. Rauman tapahtumista vastaavat yhdessä Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimusoe, Rauman taidemuseo ja Rauman museo.

Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseossa avataan ovia, jotka yleensä pidetään yleisöltä suljettuina. Erikoiskierroksella käydään tiloissa, jotka eivät ole osa tavallista museokäyntiä. Ne ovat olleet Teresia Lönnströmin kodin arkisia alueita ja niiden käyttötarkoitus on muuttunut, kun kodista on tehty museo. Opastettu kierros vie muun muassa entiseen Lönnströmien keittiöön ja palvelijoiden tiloihin, Teresian pukeutumishuoneeseen sekä kellarikerroksen tiloihin. Kierroksella nähtävät tilat ovat nykyisin henkilökunnan käytössä, ja ne eivät ole alkuperäisessä asussaan. Esimerkiksi sisäkön huone on museonjohtajan työhuoneena ja Teresian uima-altaan paikalla on käsikirjasto.

Erikoiskierrokset järjestetään klo 10.00, klo 10.45 ja klo 11.30. Yhdelle kierrokselle mahtuu mukaan 10 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Kierrokselle voi osallistua museon pääsymaksulla tai Museokortilla ja sen kesto on noin puoli tuntia. Kierros sisältää portaita. Ilmoittautumiset 27.9. mennessä sähköpostilla osoitteeseen info@lonnstromintaidemuseo.fi tai puhelimitse 045 2610 504.
Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo on 30.9. avoinna klo 10–16.

Rauman taidemuseossa valmistellaan uutta, loppuvuodesta 2024 avautuvaa raumalaisen taiteen perusnäyttelyä. Näyttelyn valmistelu edellyttää historiatutkimusta, kirjallisten ja kuvallisten arkistojen penkomista ja taidekokoelmien inventointia. Konservaattorin tehtävänä on varmistaa museokokoelmien säilyminen nykytilassaan myös tuleville sukupolville. Konservaattori puhdistaa, tukee ja restauroi tarvittaessa kokoelmiin kuuluvia esineitä tai teoksia. Suomen museoliiton juhlapäivänä pääsee kurkistamaan kulissien taakse ja seurata miten taideteoksia käsitellään, tutkitaan, luetteloidaan ja miten konservaattori tekee työtään. Rauman taidemuseon yläkerran Broman-salissa voi vierailla lauantaina 30.9. klo 11–16 ja tavata työn touhussa Rauman taidemuseon museoamanuenssi Taina Myllyharjun ja Rauman museon tekstiilikonservaattori Elzbieta Djupsjöbackan.