Rauniokatu, tietyömerkki kartalla.

Otan alueen katujen ja vesihuollon peruskunnostusurakka jatkuu Rauniokadun eteläosan saneerauksella. Rauniokatu suljetaan liikenteeltä maanantaista 9.9. alkaen välillä Rauhankatu-Rautatienkatu.

– Ensi viikon alussa alueella tehdään valmistelevia töitä. Sen jälkeen kadun rakenteet ja vesihuolto uusitaan. Samalla parannetaan myös kadun kuivatusta. Saneerattavaa katupituutta on 109 metriä, rakennuttajainsinööri Leena Ruusu-Viitanen kertoo.

Kiinteistöille ajo on sallittu suljetulla katuosuudella. Kaivualueen kiinteistöille järjestettävistä kulku- ja reittimuutoksista sovitaan tapauskohtaisesti. Liikennejärjestelyt muuttuvat työn edetessä, ja niistä tiedotetaan alueen asukkaille erikseen.

Ruusu-Viitasen mukaan katualueiden asfaltointi-, viimeistely- sekä reunakivityöt tehdään kaivutöiden päätyttyä.

Urakka valmistuu joulukuun alussa. Urakoitsijana toimii Rauman Kaivin Oy.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä