Palvelu- ja toimitilaverkkouudistus etenee Satakunnassa
Uutinen
Julkisen hallinnon palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen suunnittelu on edennyt Satakunnassa tavoitetilavaiheeseen. Julkisiin palveluihin kuuluvat valtion, kunnan, Kelan ja mahdollisesti hyvinvointialueen palvelut.
Suunnittelun lähtökohdaksi on hyväksytty valtiovarainministeriön ja Senaatti-kiinteistöjen tekemä määrittely ja laskennallinen optimointi, jonka perusteella julkisen hallinnon yhteinen asiakaspalvelupiste olisi vuonna 2030 Raumalla, Porissa, Kankaanpäässä ja Huittisissa. Näiden lisäksi voi toimia pienempiä, kevyempiä tai liikkuvia asiointiratkaisuja myös muilla paikkakunnilla.
Alueellinen suunnitelmaluonnos laaditaan lokakuun loppuun mennessä.
Valtion palvelu- ja toimitilaverkon uudistaminen 2020-luvulla on valtiovarainministeriön johtama hanke, jonka tavoitteena on koota valtion käyntiasiointi julkisen hallinnon yhteisiin asiakaspalvelupisteisiin 2020-luvun aikana.