Pitsikaupungin joulun toteutuksien kilpailutus on käynnissä
Uutinen
Pitsikaupungin joulun valmistelu on täydessä vauhdissa. Rauma täyttyy lämpöisellä joulun taialla tänäkin vuonna. Pitsikaupungin joulua vietetään 23.11.2024–6.1.2025.
Pitsikaupungin joulun koordinaattorina on aloittanut toukokuun alussa Krista Mård. Mård on kartuttanut matkailun asiantuntijuuttaan alan työtehtävissä ja valmistuu keväällä yhteiskuntatieteiden maisteriksi matkailututkimuksen pääaineesta Lapin yliopistosta.
Tammelan tonttumaan sekä joulutorin tuotantojen tarjousten kilpailutus on käynnistynyt osoitteessa tarjouspalvelu.fi/rauma. Hankinnat kilpailutetaan avoimella menettelyllä. Tarjoukset tulee jättää 27.5. mennessä.
– Kannustamme raumalaisia yrityksiä ja tapahtumajärjestäjiä lähtemään rohkeasti isolla panostuksella mukaan. Tavoitteenamme on, että molemmat tuotannot toteuttaa tänä vuonna ulkopuolinen toimija, Pitsikaupungin joulun koordinaattori Krista Mård kertoo.
Joulu Raumalla on kaupungin järjestämien kokonaisuuksien lisäksi yhteisöllinen.
– Erityisen merkittävää on kaikkien raumalaisten panostus. Tavoitteena on toteuttaa Pitsikaupungin joulua Pitsiviikon tapaan, Mård sanoo.
Nyt kilpailutettaviin joulun toteutuksiin kuuluvat perinteisesti Kauppatorille rakentuva joulutori myyntikojuineen sekä Tammelan tonttumaa. Rauman kaupunki panostaa tänä vuonna erityisesti Joulutorin näyttävyyteen, kokonaisuuden kehittämiseen ja tunnelmalliseen toteutukseen. Tori on avoinna vierailijoille 23.11.–24.12. Lapsille mieluinen vierailukohde Tammelan tonttumaa on nähtävillä 23.11.2024–1.1.2025.
– Rauman matkailun kehittämisen tavoitteena on ympärivuotisen houkuttelevuuden lisääminen ja kehittäminen. Jouluun panostaminen on heijastunut myös majoituslukuihin. Erityisen merkittävää on vapaa-ajan matkailijoiden määrän kasvu, joka huomattiin joulun 2023 yöpymisten määrässä, matkailupäällikkö Irene Villanen kertoo.