Ajankohtaista

Rauman kaupungin kesätyömahdollisuuksiin pääsee tutustumaan UraStartti-messuilla 25.1.

urastartti_2019

Kaikille avoimet ja maksuttomat UraStartti-messut järjestetään Raumalla Kivikylän Areenalla keskiviikkona 25.1. klo 9–15. Tänä vuonna messujen teemana on työelämätaidot. Rauman kaupunki esittäytyy messuosastolla 23–24.

– Rauman kaupungin pisteellä kannattaa poiketa keskustelemassa kesätyöpaikoista ja erilaisista tuista, joita kaupunki tarjoaa nuorten kesätyöllistymiseen. Samalla voi jutella kaupungin eri alojen työntekijöiden kanssa, henkilöstön kehittämispäällikkö Jarna Laine kertoo.

Nuorisopalvelut tuo Rauman messuosastolle onnenpyörän, josta voi pyöräyttää mukavia pikapalkintoja. Lisäksi messukävijöillä on mahdollisuus osallistua arvontaan, jonka pääpalkintona on Raum Rome Paris -huppari.

Raumalla kiertää UraStartti-tapahtuman aikana maksuton messubussi. Bussi kiertää Jäähallin, Normaalikoulun, WinNovan, Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Rauman lyseon lukion välillä klo 8.45–15.10.

UraStartti on Satakunnan suurin rekrytointitapahtuma, johon osallistuu useita alueen yrityksiä ja toimijoita. Työnhakijat pääsevät tapaamaan yritysedustajia sekä tutustumaan opiskelu- ja uramahdollisuuksiin.