Rauman osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe alkaa
Uutinen
Rauman kaupungin osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe on käynnistynyt. Raumalaisilta ja muilta kiinnostuneilta kerätään nyt ideoita, mihin 50 000 euron Mnuu huki -kokonaisbudjetti tulisi käyttää. Ideoita kerätään 27.2. asti sähköisellä lomakkeella osoitteessa forms.office.com/e/d0nNNe5BK9.
Ideat voivat liittyä esimerkiksi vapaa-ajan tekemiseen, yleiseen viihtyvyyteen, houkuttelevuuteen tai palveluiden parantamiseen. Aikaisempien vuosien toteutukseen edenneet ideat löytyvät osoitteesta rauma.fi/osallistuva-budjetointi.
– Suurin muutos aikaisempiin vuosiin verrattuna on 10 000 euron toteutuskohtaisesta hintakatosta luopuminen. Yksittäiselle idealle ei ole määritetty kokonaisbudjetin lisäksi muita rajauksia. Lopullinen toteutusten määrä riippuu äänestyksessä parhaiten menestyneiden ehdotusten kustannuksista. Kaupungin on tarkoitus olla mahdollistaja ja kuitata kustannukset, mutta toteutuksesta vastaisivat ehdottajat, yhdistykset tai muut kumppanit, controller Päivi Tarkki kertoo.
Ideointivaihe on avoin kaikenikäisille. Osallistua voi yksin tai yhdessä esimerkiksi kaverin, järjestön tai seuran kanssa.
Ideoinnin tueksi järjestetään työpaja Ravintola Knuutinpojassa tiistaina 20.2. klo 15–17. Tapahtumassa voi kehittää ja keskustella mahdollisista toteutuksista kaupungin asiantuntijoiden ja muiden osallistujien kanssa. Tilaisuus on kaikille avoin, mutta kahvitarjoilun vuoksi osallistujien tulee ilmoittautua mukaan 16.2. klo 15 mennessä. Ilmoittaudu työpajaan osoitteessa www.lyyti.in/Osallistuvan_budjetoinnin_ideointityopaja_9821.
– Työpaja on hyvä tilaisuus pallotella omia ajatuksia, kuulla muiden mielipiteitä ja mahdollisesti kehittää omaa ideaa toteutettavaan suuntaan, Tarkki sanoo.
Saapuneiden ehdotusten toteuttamiskelpoisuus arvioidaan maaliskuussa, minkä jälkeen toteutettavista ideoista järjestetään äänestys. Äänestysvaiheen alkamisesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.