Ajankohtaista

Rauman uudella paloasemalla työstetään jo sisätiloja

Paloasemaa sisältä

Rauman uuden paloaseman työmaalla on siirrytty jo päärakennuksen sisätilojen töihin. Käynnissä ovat tällä hetkellä talotekniset asennukset sekä muun muassa laatoitus-, tasoite- ja maalaustyöt. Myös ikkuna-asennukset ja kalustohallin suurien taite-ovien asennukset ovat loppusuoralla.

Ikkunoiden ja ovien asennuksen jälkeen asemarakennus saadaan tiiviiksi, ja sisätilojen lämmitys voidaan kytkeä päälle lokakuun aikana.

– Vallitsevan maailmantilanteen takia paloaseman ylimmät ontelolaatat saatiin työmaalle vasta heinäkuun puolessa välissä. Ontelolaattojen asennusten jälkeen pääsivät alkamaan vesikattotyöt, jotka valmistuivat kokonaisuudessaan elokuun lopussa, rakennuttajainsinööri Mitri Vahamäki kertoo.

Heinä- ja elokuussa valmistuivat ensimmäisen kerroksen muuratut väliseinät sekä toisen kerroksen kevyet väliseinät, joiden jälkeen pääsivät alkamaan muut sisätilojen työt.

Piha-alueella työn alla ovat polttoaineen jakelupiste ja harjoitustorni. Paloaseman aluetta rajaavan aidan rakennustyöt alkavat lokakuun alussa.

Hälytysliittymän rakentamisen johdosta Kodisjoentiellä ja tien keskisaarekkeella tullaan tekemään muutostöitä. Työt tehdään eri urakassa, joka kilpailutetaan talven aikana.

Hankkeen pääurakoitsijana toimii Rakennus JTS Oy. Työmaan kokonaisvahvuus on tällä hetkellä noin 30 henkilöä.