Pitsikaupungin joulu käynnistyy joulunavauksella lauantaina 25.11.2023, jolloin myös Vanhan Rauman jouluiset valaistukset syttyvät. Valaistukset ovat päällä hämärän aikaan.

Tänä vuonna Savilanpuiston puista 14 valaistaan lämpimän sävyisillä valonauhoilla. Lisäksi puistoalueelle sijoitetaan kolme metriä korkeat valaistut enkelinsiivet sekä kaksi suloista valopeuraa.

– Valovoimaiset siivet toimivat tyylikkäänä taustana valokuvissa ja luovat kauniiseen puistoon taianomaista tunnelmaa, Pitsikaupungin joulun tuottaja Sanja Pallassalmi sanoo.

Myös Kauppatori kylpee jouluisessa valossa – torikatoksiin ja myyntikojuihin asennetaan näyttävät valoverhot. Lisäksi Joulutoria koristavat Vanhan Rauman tyyliin sopivat puiset portit, jotka somistetaan jouluisesti. Portit on valmistanut paikallinen puuseppä Kaarlo Kaila.

Torilta tonttumaahan johdattava jouluinen kuusikuja saa ylleen valokattoverhon, joka kattaa tällä kertaa lähes koko Vähäraastuvankadun. Tammelan tonttumaan valaistua pihapiiriä voi käydä ihastelemassa 25.11.2023–2.1.2024 klo 14–21 osoitteessa Eteläpitkäkatu 17.

Kitukränniä koristaa tänäkin jouluna kuvataiteilija Jaakko Niemelän valo- ja ääniteos Suomen pienin joulukatu.

Kauppakadulla ja Kuninkaankadulla loistavat jälleen perinteikkäät katujen ylle asennettavat jouluvalot. Myös Kauppatorin joulukuusi valaistaan tuttuun tapaan, ja pitsivaloteos heijastetaan Vanhan Raatihuoneen julkisivuun.

Valaistusten asennustyöt ovat parhaillaan käynnissä. Valojen asennuksesta vastaa Vertek Oy.

pitsikaupunginjoulu.fi