Vastaa Satakunnan päihdetilannekyselyyn viimeistään 15.11. ja auta kehittämään ehkäisevää päihdetyötä Raumalla
Uutinen

Tällä viikolla, 2.-8.11.2026, vietetään valtakunnallista ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Viikon teemana ovat nuoret ja nikotiini. Raumalla ehkäisevää päihdetyötä vahvistetaan muun muassa Savuton ja nikotiiniton Rauma -toimenpideohjelman avulla.
Yksi osa kaupungin ehkäisevää päihdetyötä on joka toinen vuosi toteutettava Satakunnan päihdetilannekysely. Kyselyllä kartoitetaan asukkaiden havaintoja ja näkemyksiä alkoholin, tupakka- ja nikotiinituotteiden ja huumausaineiden käytöstä ja saatavuudesta sekä rahapelaamisesta omalla paikkakunnalla.
Kyselyn avulla saadaan tietoa ehkäisevän päihdetyön suunnitteluun ja kehittämiseen Raumalla ja muissa Satakunnan kunnissa. Jokainen vastaus auttaa muodostamaan parempaa kuvaa paikallisesta päihdetilanteesta ja siitä, mihin ehkäisevässä työssä olisi erityisesti syytä kiinnittää huomiota.
Alle 18-vuotiaille nuorille on kyselyssä omat kysymyksensä. Kyselyn alussa vastaaja valitsee, vastaako hän nuorten vai aikuisten kyselyyn.
Kyselyyn vastataan nimettömästi ja luottamuksellisesti. Tulokset käsitellään ja raportoidaan siten, ettei yksittäisiä vastaajia voida tunnistaa. Vastausten käsittelystä vastaa Satakunnan hyvinvointialue.
Kyselyyn voi vastata 15.11.2026 saakka.
Vastaa Satakunnan päihdetilannekyselyyn Webropolissa.
Kyselyssä tupakka- ja nikotiinituotteilla tarkoitetaan savukkeita, nuuskaa, nikotiinipusseja ja sähkösavukkeita. Rahapeleillä tarkoitetaan pelaamista, jossa voitto tai tappio on rahaa tai rahan arvoista, kuten rahapeliautomaatteja, raha-arpoja ja lottoa.
Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään 2.–8. marraskuuta 2026. Lue lisää ehkäisevän päihdetyön viikosta EHYT ry:n verkkosivuilta.

