Ajankohtaista

Esi- ja perusopetukseen voi ilmoittautua ja iltapäivätoimintaan hakea Raumalla 5.–18.2.

Lapsi tekemässä tehtäviä koululuokassa.

Esi- ja perusopetuksen ilmoittautumisaika sekä iltapäivätoiminnan hakuaika ovat Raumalla tänä keväänä 5.–18.2. Koulun aloittaa ensi syksynä yli 380 vuonna 2017 syntynyttä lasta.

– Koulutiensä aloittaa viimeinen isompi ikäluokka. Tämän jälkeen oppilasmäärät pienenevät reilusti. Vuonna 2017 syntyneiden lasten huoltajille on lähetetty kouluun ilmoittautumista koskeva kirje esiopetuksesta ja väestörekisteristä saatujen yhteystietojen perusteella viikolla 4. Ilmoittautuminen tehdään sähköisesti Wilmassa, suunnittelusihteeri Arto Kiili kertoo.

Ilmoittautumisen jälkeen Rauman kaupunki osoittaa oppilaalle lähikoulun. Useimmissa tapauksissa lähikoulu on lähimpänä oppilaan kotia sijaitseva koulu.

Lisätietoja koulun aloittamisesta löytyy perusopetuksen nettisivuilta.

Esiopetuksessa aloittavat vuonna 2018 syntyneet

Syksyllä 2024 alkavaan esiopetukseen ilmoittautumista koskeva kirje on lähetetty huoltajille 24.1. Esiopetuksessa aloittavat vuonna 2018 syntyneet lapset.

Esiopetukseen ilmoittaudutaan Rauman kaupungin perusopetuksen Wilma-järjestelmässä. Ohjeet huoltajatunnusten tekemiseen on lähetetty kirjeen mukana.

Rauman kaupunki osoittaa lapselle esiopetuspaikan, joka on tavallisesti lähimpänä lapsen kotia sijaitseva toimipaikka. Päätökset esiopetuspaikoista lähetetään huoltajille postitse huhtikuun loppuun mennessä.

Esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta tulee hakea erikseen sähköisellä varhaiskasvatushakemuksella.

Lisätietoja esiopetuksesta ja ilmoittautumisesta löytyy varhaiskasvatuksen nettisivuilta.

Iltapäivätoimintapaikkaa voi hakea Wilmassa tai lomakkeella

Koululaisten iltapäivätoimintaan voivat hakea kaikki 1.- ja 2.-luokkalaiset sekä 3.–9.-luokkalaiset erityisoppilaat. Iltapäivätoimintapaikkaa voi hakea, vaikka hoitotarve tai tuleva koulu olisi vielä epävarma.

Kaikki koulutulokkaat sekä Rauman kaupungin koulujen 2. luokan sekä erityistuen piirissä olevat vanhemmat oppilaat hakevat iltapäiväkerhopaikkaa ensisijaisesti Wilman kautta. Käytössä on myös sähköinen hakulomake, jonka voi tarvittaessa tulostaa.

Rauman freinetkoulun sekä Rauman normaalikoulun tulevan 2. luokan sekä erityistuen piirissä olevien vanhempien oppilaiden tulee hakea iltapäivätoimintapaikkaa sähköisellä hakulomakkeella, jonka voi tarvittaessa tulostaa.

Lukuvuonna 2023–2024 iltapäivätoiminnassa jo olleiden lasten paikka pitää hakea uudelleen, mikäli lapsen hoitotarve jatkuu lukuvuonna 2024–2025.

– Iltapäivätoimintapaikat ovat alustavia. Lopulliset paikat varmistuvat lapsimäärien perusteella. Päätökset lasten iltapäiväkerhopaikoista lähetetään koteihin toukokuun loppuun mennessä, iltapäivätoiminnan esimies Jutta Liiten sanoo.