Keskuspuiston kaikki leikkivälineet normaalisti käytettävissä 25.9.2026 alkaen
Uutinen

Rauman Keskuspuiston korkea monitoimiväline avataan leikkijöiden käyttöön perjantaina 25.9.2026. Välineen turvallisuutta on parannettu kuluvalla viikolla yhteistyössä leikkivälinevalmistajan kanssa. Tämän myötä kaikki puiston leikkivälineet ovat jälleen normaalisti käytössä. Uudistetun Keskuspuiston avajaisia vietetään lauantaina 26.9.2026 klo 10–14.
Keskuspuiston monitoimiväline poistettiin käytöstä 14.9.2026, ja sen korkeimpien osien sekä putkiliukumäen käyttö estettiin 15.9.2026 ensitoimenpiteenä putoamisvaaran välttämiseksi. Toimenpiteisiin ryhdyttiin kaupungin palautepalvelun kautta ilmoitetun vaaratilanteen vuoksi.
Leikkivälinevalmistaja on asentanut kuluvalla viikolla monitoimivälineen korkeimpaan torniin käsiotteet, jotka helpottavat tasanteelle nousemista. Myös tekonurmen saumoja on korjattu.
– Selvitämme leikkivälinevalmistajan kanssa, onko monitoimivälineeseen mahdollista tehdä rakenteellisia muutoksia, joiden myötä pääsy korkeimpaan torniin voisi jatkossa tapahtua sisäkautta. Suunnittelu ja mahdollinen toteutus vievät aikaa, sillä välineen on jatkossakin täytettävä leikkivälinestandardit, kaupunginpuutarhuri Mari Pohjalainen kertoo.
Pohjalaisen mukaan kyseinen korkea monitoimiväline on suunniteltu tarjoamaan sopivasti haastetta kiipeilyyn, ja se on tarkoitettu vanhemmille lapsille. Väline ja sitä ympäröivät iskua vaimentavat putoamisalustat ovat leikkivälinestandardien mukaiset.
– Leikkialueista ei saada rakennettua täysin riskittömiä, ja välineiden tarkoitus on tarjota myös sopivasti haasteita lasten motoristen taitojen kehittymiseksi. Leikkivälineitä tulee käyttää turvallisesti, muut leikkijät huomioiden. Aikuisten ei pidä nostaa lasta välineeseen, jos hän ei pääse siihen itse, Pohjalainen muistuttaa.

