Rauma investoi tulevaisuuteen
Uutinen

Teksti: Kristiina Lehtonen
Vuosi 2024 oli Rauman kaupungille merkittävien investointien, palvelurakenteiden uudistamisen ja elinvoiman vahvistamisen aikaa. Rauman kaupunki eteni strategiansa mukaisesti kehittäen peruspalveluita ja luoden samalla vahvaa pohjaa tulevaisuuden kasvulle ja hyvinvoinnille.
Kaupunginjohtaja Esko Poikela kuvailee vuotta hyväksi niin taloudellisesti kuin toiminnallisesti.
– Vuosi 2024 oli meille merkittävä niin investointien kuin talouden hallinnan näkökulmasta. Teimme päätöksiä, jotka vaikuttavat Rauman tulevaisuuteen pitkälle eteenpäin. Karin kampuksen avautuminen ja uuden uimahallin valmistuminen ovat näkyviä esimerkkejä siitä, miten haluamme rakentaa toimivaa arkea raumalaisille, Poikela sanoo.
Rauma teki myös linjauksia ja vahvaa yhteistyötä Etelä-Satakunnan yhteisen työllisyysalueen muodostamiseksi ja uuden elinvoimatoimialan perustamiseksi. Lisäksi jatkettiin strategisen talousohjelman työstämistä ja tehtiin tärkeitä päätöksiä palveluverkkojen uudistamisesta.
Merkittävimmät investointikohteet
- Karin kampus 11,7 milj.
- Uotilan monitoimikeskus 9,8 milj.
- Maa-alueiden myynnit ja ostot 1,5 milj.
- Liikelaitosten peruskunnostusohjelma 1,6 milj.
Talouden tunnuslukuja
- verotuloja 100 milj. €
- valtionosuuksia 11 milj. €
- lainaa asukasta kohti 2 320 €
- ulkoiset kokonaismenot 188 milj. €
Vahva talous takaa liikkumavaran
Vuoden 2024 tilinpäätös muodostui 5,9 miljoonaa ylijäämäiseksi. Hyvä tulos oli seurausta muun muassa odotettua paremmista verotuloista, rahoitustuotoista sekä toimintakatteen parantumisesta.
Kaupungin investointimenot olivat nettona noin 40,8 miljoonaa euroa. Lainakanta kasvoi 11 miljoonalla eurolla ja oli vuoden lopussa 90,6 miljoonaa euroa. Koko kaupunkikonsernin ylijäämä oli 9,9 miljoonaa euroa ja lainakanta 177,8 miljoonaa euroa, mikä asukasta kohden on selvästi alle maan keskiarvon.
Poikela korostaa, että hyvä taloudellinen tulos on seurausta pitkäjänteisestä työstä ja talouden vastuullisesta hoitamisesta.
Toimivat palvelut ja sujuva arki luovat hyvinvointia
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Rauman väkiluku nousi vuoden 2024 aikana noin 140 asukkaalla ja oli vuoden lopussa 38 975. Väestönkasvu ja kansainvälistyminen tuovat mukanaan palvelutarpeita, joihin varaudutaan ennakoivasti.
Raumalla investoidaan edelleen vahvasti koulutukseen ja varhaiskasvatukseen. Uotilan monitoimikeskus sekä Nanunkallion uusi koulu-, päiväkoti- ja valmistuskeittiökokonaisuus valmistuvat lähivuosien aikana.
– Palveluverkkoa on tarkasteltu laaja-alaisesti, ja tavoitteena on varmistaa, että palvelut vastaavat nykyisiä ja tulevia tarpeita. Investoinnit ovat panostuksia lapsiin, nuoriin ja perheisiin, Poikela sanoo.
Tulevaisuus rakennetaan yhdessä
Rauma panostaa määrätietoisesti myös elinvoiman ja yritysmyönteisyyden vahvistamiseen. Poikelan mukaan kaupungilla on tärkeä rooli yritystoiminnan mahdollistajana ja kumppanina. Samalla on pidettävä huolta myös kaupungin yleisestä kiinnostavuudesta ja houkuttelevuudesta.
– Verotulojen taustalla on työpaikkoja ja yrittäjyyttä. Meidän tehtävämme on tehdä Raumasta houkutteleva paikka yrittää, investoida ja asua. Tässä tarvitsemme kaikkien toimijoiden yhteistyötä – yrittäjien, järjestöjen, koulutuksen ja koko Rauma-yhteisön, Poikela sanoo.