Ajankohtaista

Rauman taidemuseon Lintu ja kala! -kesänäyttelyn taiteilijalista on julki

Chris Marker Junkopia (1981) Kuva Tamasa Distribution.

Rauman taidemuseo juhlii tulevassa kesänäyttelyssään ”Lintu ja kala!” taidetta ja luovuutta, joka ei mahdu valmiisiin kategorioihin. Näyttelyssä nostetaan esiin niin nykykansantaiteen klassikkoja kuin nykytaiteen uusia lupauksiakin.

Näyttelyn taiteilijat ovat Veli Granö, Paul Gustafsson, Tuula Huusko, Jan Kaila, Jori Tapio Kalliola, Alpo Koivumäki, Veera Kopsala, Aino Laiho & Olga Green, Chris Marker (FR), Jussi Nykänen, Juha Pesonen, Erkki Pirtola, Veijo Rönkkönen, Elis Sinistö, Kaarina Staudinger-Loppukaarre, K. Tschährä ja Artur Zmijewski (PL).

Kokonaisuus on esillä 10.6.–29.10. Rauman taidemuseossa. Käytössä ovat Rauman taidemuseon päänäyttelytilojen lisäksi sisäpiha, piharakennukset ja verstas. Näyttelyn kuraattoritiimissä ovat museointendentti Heta Kaisto ja kuraattori Elina Vuorimies sekä Maaseudun Sivistysliiton kulttuurituottaja Raija Kallioinen ja kulttuurijohtaja Helka Ketonen.

– Yhteistyö ja pitkät keskustelut kuraattoreiden kesken on ollut antoisa prosessi, jonka lopputulos yllätti kaikki. Emme halunneet rajoittaa valintojamme vaan antauduimme pohtimaan taiteen syviä merkityksiä ja taiteilijaksi tulemisen erilaisia reittejä. Halusimme nostaa esiin tekijöitä, joita on vaikea kuvailla lyhyesti, jos ollenkaan, ja teoksia, jotka todella herättävät aistit, kuraattori Heta Kaisto pohtii.

Taide kuin luonnonvoima

Näyttelyssä nostetaan esiin taiteilijoiden syvällinen ja arvostava yhteys luontoon ja ympäristöön. Erilaiset eläimet tulevat esiin puupiirroksissa, veistoksissa, mediateoksissa ja maalauksissa. Linnut ja kalat nousevat esiin universaaleina ihmiskulttuurin symboleina ja henkilökohtaisina voimahahmoina.

– Tuula Huuskon piirrokset ovat hieno esimerkki näyttelyn salaviisaasta tavasta katsoa maailmaa. Mikään ei ole ilmeistä, teoksiin ja niissä käytettyihin symboleihin kätkeytyy jännitteisiä, monimutkaisia kerroksia, sisäisiä ja ulkoisia ulottuvuuksia, luonnonvoimaa, aivan kuten ihmisiin itseensä, Kaisto kertoo.

Myös nykykansantaiteeseen keskeisesti liittyvien taideympäristöjen elinkaareen liittyviä eettisiä, ekologisia ja taidepoliittisia kysymyksiä pohditaan. Näyttelyyn rakentuu suuri kokonaisuus esitystaiteilija Elis Sinistön elämäntyöstä Villa Mehussa.

– Tavoitteenamme on saada yleisö pohtimaan taiteen paikkaa ympäristössä ja elämässä, mitä tekoja taiteessa voi tehdä ja millaisia yhteyksiä taide luo elinympäristöön. Haluamme katsoa ympäristöjä myös ajatellen niiden uhanalaisuutta. Esimerkiksi Elis Sinistön kuoleman jälkeen luonto on ottanut vallan Villa Mehun taideympäristöstä ja Sinistön perinnöksi onkin jäänyt ennen kaikkea tämän taiteellinen ajattelu ja performatiiviset eleet, jotka inspiroivat myös uusia tekijöitä, Kaisto jatkaa.

Näyttely esittelee myös nousevia nuoria nykytaiteilijoita. Kuvataideakatemiasta vastikään valmistuneet kuvanveistäjät Veera Kopsala ja Jussi Nykänen venyttävät eri tavoin esittävän taiteen ja kuvanveiston rajapintoja teoksillaan ja taiteilijaystävykset Aino Laiho ja Olga Green taas kutsuvat tarkkailemaan maailmaa viittomakielisen taiteilijan silmin.

Taidetta nähdään myös ulkotiloissa. Rauman taidemuseon piha-alueelle ja rakennuksiin valmistuu tilausteokset K. Tschährältä ja Jori-Tapio Kalliolta ja vuoden 2023 ITE-taiteilijaksi valitun Alpo Koivumäen eläinveistokset ottavat haltuun taidemuseon puutarhan.

– On ihana vapautua ajattelemaan, että hyvässä taiteessa on lopulta kysymys oivaltavista ja terävistä huomioista, aidosta läsnäolosta ja yhteydestä itseen ja ympäröivään maailmaan. Erkki Pirtola on puhunut siitä, että jokainen lapsi on taiteilija, ja tämä näyttely kunnioittaakin lapsuudesta inspiroitunutta olemisentapaa, joka ei niin sensuroi itseään katseen alla, Kaisto iloitsee.

Näyttely nostaa esiin elokuvantekijät

Näyttelyssä on esillä myös dokumentaristeja ja elokuvantekijöitä. Ranskalaisen elokuvaesseistin Chris Markerin lyhytelokuva Junkopia (1981) johdattelee unen ja toden rajapinnalle, vedestä nousseen hylätyn romumaailman rauniolle San Franciscossa. Toinen kovan luokan kansainvälinen elokuvantekijä on puolalainen Artur Zmijewski, jonka Singing Lesson (2001) tutkii ihmisääneen ja kuurouteen liittyviä normeja.

Näyttelyssä tehdään kunniaa tallentajien ja asiantuntijoiden vuosikymmenten jalkatyölle ja taiteelle, jossa on dokumentaarisia aineksia.

– Muun muassa Maaseudun Sivistysliiton maakunnalliset kartoitukset ovat tehneet nykykansantaiteen kenttää näkyväksi ja nostaneet taiteilijat esiin itsenäisinä tekijöinä. Tänä päivänä nähdään, että käsitteistö on kuitenkin jo murroksessa ja siihen liittyy paljon herkkyyttä, osa taiteilijoista ei halua tulla liitetyksi esimerkiksi ITE-taiteeseen, Kaisto toteaa.

Esillä on myös valokuvataiteilija Veli Granön teoksia. Granö palkittiin Akseli Gallen-Kallela palkinnolla vuonna 2021 elämäntyöstään nykykansantaiteen tallentajana. Hänen ansiostaan monen taiteilijan elämäntyö on arkistoitunut jälkipolville niin kuvin kuin kirjoituksin.

– Veli Granön ura alkoi 1980-luvun puolivälissä, jolloin hän toi sekä värivalokuvan että kansantaiteen osaksi keskustelua taiteesta ja taidevalokuvasta. Hän on tehnyt valtavan laajan dokumentaristin elämäntyön. Tässä näyttelyssä tärkeä teema on myös taiteilijoiden toisilleen luoma ystävyys ja läsnäolo, Kaisto pohtii.