Hakuohjeet

Kulttuurin toiminta- ja kohdeavustukset seuraavalle vuodelle ovat haettavina 1.10.–31.10. välisenä aikana.

Avustusten hakuajoista ja avustusten käyttötarkoituksista ilmoitetaan Rauman kaupungin verkkosivuilla ja yhteiskuulutuksella.

Avustuksen saaminen edellyttää, että hakemus siinä yksilöityine liitteineen on saapunut määräaikaan mennessä ja että hakemus on asianmukaisesti täytetty. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsittelyyn.

Sivistystoimiala avustaa Raumalla tapahtuvaa nuoriso-, kulttuuri- ja liikunta- toimintaa myöntämällä yhteisöille toiminta- ja kohdeavustuksia. Tämän lisäksi kulttuuripalvelut myöntää kohdeavustuksia myös yksityisille henkilöille.

Ennen hakemuksen täyttämistä on suositeltavaa tutustua Liikunnan, kulttuurin ja nuorison avustukset – hakijan oppaaseen.

Lisätietoja antaa

  • Lehtorinne Outi