Rauman museon kokoelmat

Rauman museon kokoelma- ja tietopalvelut ovat suljettuina perusnäyttelyhankkeen ajan lokakuuhun 2026 asti, jolloin emme ota vastaan uusia lahjoituksia.

Rauman museon kokoelmat muodostuvat esine-, valokuva-, sekä arkistokokoelmista. Kokoelmien ajallinen haarukka yltää aina esihistorialliselta ajalta nykypäivään. Alueellisesti museokokoelmat ovat keskittyneet Rauman seutuun mukaan lukien Eurajoki, Pyhäranta ja Laitilan pohjoisosien kylät. Nykyisin talletustoiminta keskittyy nykyisen Rauman kaupungin alueelle.

Rauman museon esinekokoelmaan kuuluu yli 37000 esinettä ja valokuvakokoelmaan yli 80000 kuvaa, lisäksi museon kuvakokoelmaan kuuluu laaja dia- ja negatiivikokoelma. Arkiston muodostavat erilaiset asiakirjat ja museaaliset kirjat. Arkistoon on luetteloitu yli 40 000 arkistoyksikköä.

Osa museon kokoelmista on esillä myös muissa museoissa. Laaja merenkulkuun liittyvä kokoelma on talletettuna lähes kokonaisuudessaan Rauman merimuseoon. Merkittävä osa museon taidekokoelmasta on puolestaan talletettuna Rauman taidemuseoon.

Lisätietoja antaa

  • Jokinen Noora

Rauman taidemuseon kokoelmat

Rauman taidemuseo on vastuussa Rauman ja sen lähialueen taiteen tallentamisesta sekä esittelystä. Toisena painopistealueena on Itämeren alueen ja Baltian maiden nykytaide. Tämä juontaa juurensa Rauman taidemuseossa pitkään järjestetystä Itämeren alueen taidetta esittelevistä näyttelyistä. Taidekokoelmiin on talletettu yhteensä yli 3500 teosta.

Taidemuseon kokoelmat koostuvat museon omasta kokoelmasta, Rauman taideyhdistyksen kokoelmasta, Rauman kaupungin kokoelmasta, Jalmari Karhulan Rahaston kokoelmasta sekä useista talletuskokoelmista. Lisäksi Rauman taidemuseo hallinnoi raumalaisten taiteilijoiden, taideyhdistysten ja taidemuseon arkistoa.

Rauman taidemuseon kokoelmien kartunta

Rauman taidemuseon kokoelmat karttuvat pääosin lahjoituksin. Mikäli olet kiinnostunut lahjoittamaan meille teoksen, pyydämme olemaan yhteydessä ensin henkilökuntaamme. Kaikkia kokoelmalahjoituksia ja -hankintoja ohjaa kokoelmaohjelma, ja jokainen teos tarkistetaan huolellisesti ennen sen liittämistä osaksi Rauman kaupungin kokoelmia.

Lahjoitusten lisäksi hankimme teoksia vuosittain Karhulan rahaston taidekokoelmaan. Eevi ja Jalmari Karhulan rahaston tarkoituksena on tukea raumalaisaiheista taidetta käsittävän Karhulan rahaston taidekokoelman kehittämistä, Länsi-Suomen opiston toimintaa sekä Eurajokilaakson historiankirjoitusta varten perustettua rahastoa. Hankintaesityksiä tehdään noin kerran vuodessa. Rahastoa hallinnoi Rauman kaupunki.

Lisätietoja antaa

Tutustu myös