Varhaiskasvatus tarkoittaa alle kouluikäisen lapsen hoitoa ja opetusta.

Varhaiskasvatus on maksullista.  Maksuihin vaikuttavat perheen koko, bruttotulot sekä varhaiskasvatusaika. Maksu perustuu lakiin. Palvelusetelin omavastuuosuus määritellään Raumalla samoin perustein kuin kunnallinen varhaiskasvatusmaksu.

Tulotiedot tarkistetaan vuosittain sekä perheen ilmoittamissa muutostilanteissa. Ilmoitusvelvollisuus tulojen muutoksista on huoltajilla.  Toimintakauden aikana tulotietoihin voidaan tehdä satunnaistarkistuksia.

Tuntivälykset ja maksuprosentit

0–85 h /kk60 % maksu
86–112 h/kk75 % maksu
113–140 h/kk90 % maksu
yli 140 h/kk100 % maksu

Varhaiskasvatuksesta peritään sopimuksen mukainen maksu, vaikka todellinen käyttö olisi vähäisempää kuin sopimuksen tuntivälys. Jos hoitoaikaa suunnitellaan ja/tai käytetään sopimusta enemmän, peritään kyseiseltä kuukaudelta toteutunutta tuntivälystä vastaava varhaiskasvatuksen asiakasmaksu.

Laskutukseen vaikuttavat tunnit lasketaan siten, että huomioidaan sekä suunniteltu hoitoaika, että varhaiskasvatuksessa vietetty läsnäoloaika.

Mikäli sopimuksenmukainen hoitoaika ylitetään kahtena peräkkäisenä kuukautena, Rauman kaupunki voi muuttaa sopimuksen korkeampaan tuntivälykseen.

Varhaiskasvatusmaksujen tulorajat

PerhekokoVähimmäistuloraja/kkKorkeimman maksun tuloraja/kk
240666968
352458147
459568858
566679569
6737610278

Jos perhekoko on suurempi kuin kuusi, tulorajaa korotetaan 275 € / alaikäinen lapsi.

Perheen kokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliiton omaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa elävät molempien alaikäiset lapset.

  • Enimmäismaksu on 1.8.2024 alkaen ensimmäisen lapsen osalta (perheen nuorin) 311 €/kk ja alin perittävä maksu on 30 €/kk.
  • Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 % nuorimman lapsen maksusta, eli enintään 124 €/kk.
  • Seuraavien lasten maksu on enintään 20 % nuorimman lapsen maksusta.
  • Jos perheen tulot jäävät alle tulorajan, maksua ei peritä.
  • Maksuprosentti 10,7 %. Maksu lasketaan vähentämällä perheen yhteisistä bruttotuloista ensin perhekoon mukainen vähimmäistulo ja saadusta summasta maksu on 10,7 %. 

Ilmoita perheesi tulot kaupungille

Huoltajien tulee toimittaa tulotietonsa kahden viikon kuluessa varhaiskasvatuksen sijoituksen alkamisesta. Muussa tapauksessa määritetään korkein maksu.

Tulotietoja ei tarvita, jos perhe sitoutuu maksamaan korkeimman maksun.  Korkeimman maksun voi hyväksyä hakemuksessa, tai tulotietojen ilmoittamislomakkeessa. Korkein maksu pysyy voimassa, kunnes perhe itse pyytää tarkistusta.

Mikäli asiakasmaksua koskeva päätös on perustunut asiakkaan antamiin virheellisiin tai puutteellisiin tietoihin, asiakasmaksut voidaan periä takautuvasti vuoden ajalta.

Tuloja ovat esimerkiksi ansio- ja pääomatulot (brutto).

Tee uusi tuloselvitys aina seuraavissa tilanteissa:

  • Perheesi tulot muuttuvat
  • Perheesi koko muuttuu
  • Lapsen hoitoaika muuttuu

Saat päätöksen varhaiskasvatusmaksusta suomi.fi -palveluun, josta saat ilmoituksen.

Lapsen poissaolon vaikutus varhaiskasvatusmaksuun

Jos lapsi on sairautensa vuoksi poissa kalenterikuukauden aikana yli 10 päivää, maksu puolittuu. Sairaudesta tulee ilmoittaa varhaiskasvatuspaikkaan tai sähköisen järjestelmän kautta ajantasaisesti. Lapsen sairaudesta johtuvan poissaolon kestäessä koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä lainkaan.

Jos lapsi on muusta syystä pois koko kalenterikuukauden, peritään puolet kuukausimaksusta.

Muissa tapauksissa, kuin edellä mainituissa, peritään lapsen normaali varhaiskasvatusmaksu, eikä sairaus- ja/tai muita poissaolopäiviä, esim. lomapäiviä, hyvitetä.

Heinäkuu on maksuton kuukausi, jos lapsi on ollut varhaiskasvatuksessa edellisen vuoden elokuusta alkaen tai jos lapsi on koko heinäkuun poissa ja poissaolosta on ilmoitettu 10.5. mennessä kesäajan kyselyssä.

Tulotiedot/tositteet voi tuoda myös henkilökohtaisesti osoitteeseen Palvelupiste Pyyrman, Valtakatu 2, 26100 Rauma.

Jos et voi toimittaa tulotietoja ajoissa, ota yhteyttä varhaiskasvatusmaksut@rauma.fi tai varhaiskasvatuksen sihteereihin.

Lisätietoja antavat

  • Jalonen Oili

  • Rajala Tiina

  • Nurmi Suvi