Ajankohtaista

Aittakarinkatu avataan liikenteelle 26.9. alkaen

Aittakarinkatu, Karin kampus.

Aittakarinkatu avataan liikenteelle maanantaina 26.9. Katu- ja vesihuoltotyöt välillä Alfredinkatu-Hankkarintie on saatu päätökseen. Eteläreunan kevyen liikenteen väylä ja linja-autopysäkki otetaan kuitenkin käyttöön vasta, kun Karin kampus valmistuu.

– Tästä syystä kyseisen katuosuuden poikittaiset suojatiet eivät ole vielä käytössä, eikä suojateiden liikennemerkkejä ole asennettu paikoilleen. Kampuksen edustan kiveys- ja asfaltointityöt tehdään rakennuksen valmistuttua, rakennuttajainsinööri Leena Ruusu-Viitanen kertoo.

Katu- ja vesihuoltotöitä jatketaan parhaillaan Sahankadulla paloaseman kohdalla. Sahankadun osuus saneerataan kokonaisuudessaan Nortamonkadulle asti. Työt jatkuvat talveen saakka

Vesihuoltolinjoja ja katurakenteita saneerataan ensi vuonna seuraavilla kampusalueen katuosuuksilla:

  • Alfredinkadulla välillä Aittakarinkatu-Sahankatu
  • Karisuonkadun liittymäosuus Alfredinkadulle

– Hankkarintien rampin, Hankkarintien ja Sahankadun välisen ajoyhteyden rakentaminen alkaa, kun pelastuslaitoksen toiminta Sahankadun tiloissa päättyy, Ruusu-Viitanen sanoo.

Urakan yhteydessä rakennetaan myös kampuksen alueen valaistusta, operaattoriputkituksia, kaapelointeja, kaukolämpöä sekä tehdään uusia pintarakenteita ja istutuksia.

Liikennejärjestelyt muuttuvat alueella työn edetessä, ja niistä tiedotetaan erikseen.

Karin kampuksen katu- ja vesihuoltourakka valmistuu lokakuussa 2023. Urakoitsijana toimii Maarakennus Jalonen Oy.