Ajankohtaista

Kaupunkiniityt edistävät luonnon monimuotoisuutta

Merimuseon niitty.

Kaupunkiluonnon monimuotoisuuden edistäminen jatkuu Raumalla. Kaupungin Wihertoimen ylläpitämiä niittyjä on noin kymmenkunta. Erikokoiset ja erilaisista lähtökohdista rakennetut kohteet sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Rauman kaupunki on myös mukana Suomen ympäristökeskuksen selvityksessä uusnittyjen vaikutuksesta pölyttäjien elinmahdollisuuksiin kaupungeissa ja taajamissa.

Selvityksen mukaan erilaiset niityt ovat monien kukkakasvien ja pölyttäjähyönteisten tärkeimpiä elinympäristöjä. Pienetkin niittylaikut parantavat merkittävästi niittykasvien ja pölyttäjien elinmahdollisuuksia tiiviisti rakennetussa ympäristössä. Lisätietoa selvityksestä löytyy ympäristökeskuksen tiedotteesta (sttinfo.fi).

Selvityksessä esitellään tarkemmin Raumalta kolme niittykohdetta Iltasenkadulta, Kanavakadulta ja Köydenpunojankadulta. Kanavakadun kohde on perustettu tämän vuoden toukokuussa yhteistyössä Merihistoriallisen Seuran kanssa ja sen teemana ovat merellisyyteen liittyvät kasvit mm. painolastikasvit. Merimuseonmäessä aloitettiin myös tällä viikolla laidunnus ja se on yksi Wihertoimen kunnossapidon muutoskohteista luonnon monimuotoisuutta ajatellen.

– Aluetta hoidettiin aiemmin vuosittaisella niittomurskauksella, jossa niittojäte jäi alueelle. Jokainen murskauskerta lisäsi entisestään ravinteisuutta rinteessä ja tämä näkyy kasvillisuuden muutoksena – kukkivat niittykasvit eivät enää pärjää kilpailussa. Lampaat hoitavat nyt laitumen kasvillisuuden syömällä sen suihinsa. Näin ravinteisuus vähenee ja kukkivat niittykasvit saavat elintilaa, puistotyönjohtaja Päivi Luotonen kertoo.

Perustettuja kaupunkiniittyjä on muun muassa Paroalhonkadulla, kaupungintalon sisäpihalla, Valtakadulla Pyyrmannia vastapäätä olevalla kummulla, sääasemalla Pyynpäässä ja entisen kaupunginpuutarhan taimistolla, jossa aloitettiin myös laidunnus vuonna 2023.

– Rakennettuja kaupunkiniittyjä Raumalla on perustettu vuodesta 2021 lähtien. Osallistava toimintatapa on koettu tärkeäksi, varsinkin silloin kun kunnossapidon muutokset tai niittyjen perustaminen liittyy asukkaiden välittömään lähiympäristöön, Luotonen sanoo.

Kaupunkiniittyjen ja -pihojen pölyttäjähyönteisiä voi havainnoida Bongaa pölyttäjä! –tapahtuman aikana 15.–16.6. Havaintoja tehdään puolen tunnin ajan kukkaniityllä tai omalla pihalla joko lauantaina tai sunnuntaina. Tavoitteena on kartoittaa pölyttäjälajistoa, lähinnä perhosia ja kimalaisia, sekä innostaa kansalaisia pölyttäjien tarkkailuun ja suojeluun lähiympäristössään.

Puolen tunnin tarkkailujakson aikana kertyneet havainnot ilmoitetaan mieluiten iNaturalist-kännykkäsovelluksen kautta. Sovelluksen käyttö vaatii rekisteröitymisen. Bongaa pölyttäjä! –viikonlopusta saa lisätietoa osoitteesta www.polyttajat.fi ja Facebook-tapahtumasta.