Ajankohtaista

Vanha Rauma, meri ja saaristo, pitsi sekä oma kieli ovat raumalaisille tärkeitä

Kävelijöitä Kuninkaankadulla kesällä.

Rauman kaupunki kartoitti 22.8.–4.9. näkemyksiä raumalaisuutta parhaiten ilmentävistä asioista sekä uusista tapahtumista, tapahtumien saavutettavuudesta ja toimijoiden yhteistyön lisäämisestä. Vastauksia saatiin yhteensä noin 50.

– Vanha Rauma nousi vastauksissa selkeästi ykköseksi raumalaisuutta ilmentävänä asiana. Vastaajat toivoivat Vanhaan Raumaan lisää konsertteja, erilaisia tapahtumia, enemmän vuodenaikojen mukaista koristelua sekä elämyksiä, matkailupäällikkö Irene Villanen kertoo.

Saaristoon ja rannoille ehdotettiin lisää kulttuuritapahtumia sekä mereen ja ympäristöön panostamista. Katukuvaan kaivataan enemmän pitsiä, joka voisi näkyä esimerkiksi valaisimissa, puistoissa, katutaiteessa ja paikallisliikenteessä.

– Myös rauman kieltä ja jaarituksia halutaan kuulla enemmän, Villanen lisää.

Vastaajat saivat ehdottaa myös uusia tapahtumia. Erityisesti kevääseen ja syksyyn toivottiin musiikkiin ja kulttuuriin liittyviä tapahtumat, erilaisia elämyksiä, lapsille suunnattua toimintaa, ruokatapahtumia sekä teemoitettuja tori- ja markkinatapahtumia.

– Syksy ja sadonkorjuuaika mainittiin monissa vastauksissa. Myös olemassa olevien kesä- ja joulutapahtumien monistaminen olisi vastaajien mielestä kannatettavaa, kaupunkikehityskoordinaattori Camilla Pihlman sanoo.

Vastauksia käsitellään ja työstetään työpajassa, joka järjestetään Ravintola Knuutinpojassa torstaina 10.11. klo 17–19.30. Tilaisuudessa kerrotaan myös Salon Mathildedalissa tehdystä matkailun ympärivuotisuuden kehittämistyöstä ja sen onnistuneista tuloksista. Raumalaisille luovien, matkailu- ja kulttuurialojen toimijoille suunnattuun työpajaan tulee ilmoittautua sähköisellä lomakkeella viimeistään sunnuntaina 6.11.

Kysely toteutettiin osana Ympärivuotisesti elinvoimainen Rauma -hanketta. Hankkeen päätavoitteena on kehittää Rauman ympärivuotisuutta ja vetovoimaa. Lisäksi luodaan ympärivuotinen, kestävä ja pitkäjänteinen toimintamalli, jonka avulla paikalliskulttuuriin pohjautuvat elämykset tuodaan fyysisesti ja digitaalisesti koettaviksi, ostettaviksi ja saavutettaviksi raumalaisille sekä matkailijoille.

Hankkeen aikana paikallisia kannustetaan tuottamaan raumalaisiin vahvuuksiin perustuvia kestäviä elämyksiä, tuotteita, palveluita sekä tapahtumia ympäri vuoden. Hanke on käynnissä 1.6.2022–31.12.2024, ja sitä rahoittaa Satakuntaliitto Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen ohjelmasta.