Nuorten kesätyöviikot

Rauman kaupungin nuorisopalvelut palkkaa 100 raumalaista nuorta nuorten kesätyöviikoille. Tehtävä edellyttää 14-17 vuoden ikää, hakijan tulee täyttää 14 vuotta kuluvan vuoden aikana ja kotikaupunki pitää olla Rauma. Etusijalla ovat ne nuoret, joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta.

Työviikko on kestoltaan neljästä viiteen päivään ja työtunteja on yhteensä 20. Palkka on 75 euroa. Haun yhteydessä pääsee esittämään toiveen, haluaisiko ensisijaisesti työskennellä joko lasten kanssa tai erilaisissa kunnossapitotehtävissä (muun muassa viher- ja puhtauspalvelun tehtäviä). Toiveita pyritään täyttämään mahdollisuuksien mukaan.
Kesän 2024 kesätyöviikot ajoittuvat kolmelle eri viikolle:

  • 3.-7.6.
  • 10.-14.6.
  • 17.-20.6.

Hakuaika kesän 2024 osalta päättynyt 17.3.

Nuorten kesätyöseteli

Vuonna 2024 kesätyöseteleitä myönnetään vuosina 2003-2008 syntyneille raumalaisille tai Raumalta kotoisin oleville nuorille.

Kesätyöseteleiden varausaika alkaa torstaina 1.2.2024. Ensimmäiset kesätyösetelit astuvat voimaan keskiviikkona 7.2., jolloin kaikki siihen mennessä kesätyöseteleitä hakeneet saavat sähköpostitse varausvahvistuksen tai jonopaikan. Jatkossa varaukset tai mahdolliset jonopaikat vahvistetaan kerran viikossa; keskiviikkoisin.

Seteleitä myönnetään yksi/nuori. Yhden setelin arvo on 400 euroa.

Huomaathan, ettei sinulla voi olla päällekkäin kesätyösetelin kanssa Kesäyrittäjäohjelman myöntämää tukea.
Lisätietoihin pääset tästä.

Pitsikaupungin kesäyrittäjät 2024

Kesäyrittäjyys on vaihtoehto perinteiselle kesätyölle. Vuoden 2024 hakuaika Pitsikaupungin kesäyrittäjäohjelmaan on päättynyt.

Kesäyrittäjätoimintaan pääsee mukaan 30 innokasta aloittavaa yrittäjää hakemusten perusteella. Valituilla nuorilla on mahdollisuus saada Rauman kaupungin kesäyrittäjätukea 400 euroa. Tuki maksetaan, mikäli tuen myöntämisperusteet täyttyvät.

Liitetiedostoja