Lapin terveysaseman sulkua suunnitellaan jatkettavan vuoden loppuun

Valkoinen Rauma-logo sinisellä pohjalla.

Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee kokouksessaan tiistaina 11.8. esitystä Lapin terveysaseman sulun jatkamisesta 31.12.2020 asti.

Lapin alueen lääkäri-, hammaslääkäri- ja neuvolapalvelut ehdotetaan tuotettavan Rauman pääterveysasemalla tai Nortamon Perhekeskuksessa. Lapin kotihoidon ja Linnavuoren tehostetun palveluasumisen lääkäripalvelut järjestetään kuten muuallakin Raumalla. Kouluterveydenhuolto on tarkoitus järjestää edelleen Lapin koululla.

− Lapin terveysaseman toiminnat pystytään tuottamaan Steniuksen ja Nortamon asemilla saman tasoisesti kuin muuallakin Raumalla. Tulemme tekemään terveyspalveluissa jonkin verran työjärjestelyjä, kuten avaamaan iltavastaanottoja, jotka ovat toisaalta myös sote-uudistuksen tavoite ja väestön pitkäaikainen toive, johtava ylilääkäri Hannu Nordqvist toteaa.

Lapin terveysasema on ollut useina kesinä suljettuna 6-10 viikkoa, koska työvoimaa ei ole riittänyt aseman toimintojen tuottamiseen. Tänä vuonna Lapin terveysasema suljettiin ennenaikaisesti 23.3. koronapandemian aiheuttaman terveyspalvelujen resurssitarpeen vuoksi.

Koronapandemian jatkuessa terveyspalvelujen henkilöstöä tarvitaan useisiin normaalitilanteesta poikkeaviin tehtäviin. Rauman lääkäritilanne on ensi kesään asti kriittinen. Kaupungin terveyspalvelujen kiireettömältä vastaanotolta puuttuu syksyllä yli 10 lääkäriä, mikä on yksi syy toimintojen tiivistämiseen.