Raumalle töihin ja asumaan

Työntekijät, taustalla puutaloja, osaavan työvoiman kansikuva.

Rauma toivottaa Sinut ja perheesi tervetulleeksi työskentelemään, opiskelemaan, asumaan ja viihtymään lähes 40 000 asukkaan kaupunkiin. Rauma tarjoaa sujuvaa ja helppoa arkea viihtyisässä ja palvelevassa ympäristössä. Kokonaisuus ratkaisee sen, missä on hyvä asua, elää ja työskennellä. Raumalla ovat kaikki hyvän elämän palikat kohdillaan.

Rauma on tuhansien uusien työpaikkojen kaupunki. Elinkeinoelämä on hyvässä nosteessa ja työpaikkoja syntyy lähitulevaisuudessa muun muassa meriteollisuuteen, metsäteollisuuteen sekä palvelualalle. Myös yrittäjyys on Raumalla voimissaan ja yrittäjäksi ryhtymiseen saa hyvät neuvot kaupungin yrityspalveluista.

Raumalla kaikki on lähellä

Helppo arki koostuu Raumalla esimerkiksi lyhyistä etäisyyksistä töihin, palveluihin ja harrastuksiin. Tiivis kaupunkikeskusta upean maailmanperintökohteen kera mahdollistaa sujuvan liikkumisen niin kävellen, pyörällä kuin autollakin. Eikä meillä tarvitse maksaa edes pysäköinnistä! Raumalla kehitetään myös joukkoliikennettä entistä paremmin käyttäjien tarpeita vastaavaksi.

Päiväkoteja ja kouluja on kattavasti ympäri kaupunkia. Tiesitkö, että Raumalle valmistui syksyllä 2019 moderni Pohjoiskehän koulu sekä Papinpellon vuoropäiväkoti? Lapsiperheitä varten Raumalla on myös 35 erilaista leikkikenttää.

Monimuotoista ja edullista asumista

Asuminen on Raumalla edullista ja vapaita vuokra- ja omistusasuntoja on saatavilla eri puolilla kaupunkia. Voit valita kotisi meren rannalta, maaseudulta tai keskustasta tai vaikka maailmanperintökohde Vanhasta Raumasta. Vuokrat ja myyntihinnat ovat myös kaupunkialueella maltilliset.

Palvelut pelaa

Rauman kattavat terveyspalvelut ovat lähellä, asuitpa missä päin Raumaa tahansa. Kiirevastaanotto päivystää Raumalla päivittäin klo 7.30–22. Läheltä löytyvät myös monipuoliset kaupalliset palvelut ja virastot.

Kattava kulttuuritarjonta ja harrastusmahdollisuudet

Rauman Lukko, Pallo-Iirot, Fera, Salba sekä lukuisat muut seurat tarjoavat aktiivista tekemistä vapaa-aikaan. Myös luonto on lähellä kaupunkilaisia – liikkuminen on helppoa niin meren äärellä, saaristossa, lenkkipoluilla kuin erilaisissa ulko- ja sisäliikuntapaikoissa.

Raumalla kulttuurielämä on voimissaan ja tapahtumia järjestetään ympäri vuoden. Tunnetuimpia niistä ovat Raumanmeren juhannus -festivaali eli RMJ, Rauman Pitsiviikko, Rauma Blues ja Rauman Festivo. Teatterit, museot, jäähallit ja kirjastot tarjoavat elämyksiä sekä arkena että viikonloppuisin.

Tervetuloa töihin, asumaan ja viihtymään Raumalle!