Ajankohtaista

MP30 – Aino Koivukari on Rauman uusi maailmanperintökoordinaattori

Maailmanperintökoordinaattori Aino Koivukari

Aino Koivukari aloitti elokuun lopussa Rauman kaupungin uutena maailmanperintökoordinaattorina.

Raumalta kotoisin oleva Aino on koulutukseltaan arkeologi. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Seurasaaren ulkomuseossa, Vaasan kaupunginmuseoissa, kulttuurialalla Ruotsissa ja Italiassa sekä matkailukoordinaattorina ja kaivausjohtajana arkeologisilla kaivauksilla.

Maailmanperintökoordinaattorin tehtävässä Aino vastaa Rauman maailmanperintökohteiden kehittämisestä ja ylläpitämisestä yhteistyössä kaupunkiorganisaation, paikallisten toimijoiden ja kansallisten verkostojen kanssa.

– Tehtävässäni vastaan esimerkiksi Vanhan Rauman ja Sammallahdenmäen hoito- ja käyttösuunnitelmien laatimisesta ja ylläpitämisestä sekä edistän ja koordinoin erilaisia kohteisiin liittyviä projekteja. Huolehdin myös maailmanperintöasioihin liittyvästä tiedonkulusta eri tahojen välillä, Aino kertoo.

Aino työskentelee maailmanperintökohteen sydämessä, sillä hänen työhuoneensa sijaitsee Vanhan Rauman korjausrakentamiskeskus Tammelassa Eteläpitkäkadulla.Vanha Rauma 30v maailmanperintökohteena logo