Raumalle valmistuu 19 uutta matkailuopasta

Vanha Rauma, liikenne, kesä, Kuninkaankatu

Rauman opaskurssilta valmistuu 19 uutta Rauma-opasta maanantaina 10.6. Rauma-oppaat ovat ammattitaitoisia ja koulutettuja asiantuntijoita, jotka esittelevät kaupunkia vierailijoille sekä suomeksi että muilla kielillä. Rauma on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnettu matkailukaupunki, jossa käy vuosittain satojatuhansia vierailijoita tutustumassa muun muassa maailmanperintöön, saaristoon, tapahtumiin, kulttuuriin ja teollisuuteen.

– Oppaan työssä iällä, ammatilla tai sukupuolella ei ole merkitystä – tärkeintä on halu ja kyky olla ihmisten kanssa tekemisissä ja rakkaus Raumaan. Maailman muuttuessa yhä kansainvälisemmäksi varsinkin kielitaitoisia oppaita on kaivattu Raumalle lisää, matkailupäällikkö Irene Villanen kertoo.

– Valmistuvien oppaiden ryhmässä on mittaamaton määrä tietoa kurssilaisten ammattien, harrastusten ja opiskelun myötä. Matkailussa paikallisuus on tämän hetken ja tulevaisuuden trendi – uusien oppaiden myötä Raumalla on entistä paremmat lähtökohdat tarjota raumalaisuutta vierailijoille, Villanen jatkaa.

Valmistuvat oppaat ovat viime syksyn ja talven aikana tutustuneet Raumaan luentojen, kohdekäyntien, kurssityön ja käytännön harjoitusten muodossa. Kurssin tuntimäärä oli yhteensä 217 tuntia ja sen aikana suoritettiin kaksi laajaa kirjallista koetta hyväksytysti. Lisäksi kurssilaiset toteuttivat harjoitusopastuksia Rauman patsaista, muistomerkeistä ja arvorakennuksista.

Kurssi suoritettiin Suomen opasliiton vaatimusten mukaan. Kurssilaisista tulee Suomen opasliiton hyväksymiä oppaita Raumalle ja samalla Rauman oppaat ry:n jäseniä.

Opaskurssin järjestivät Rauman kansalaisopisto, Rauman oppaat ry. ja Rauman kaupungin matkailupalvelut. Kurssin suunnittelusta, johdosta sekä opastustekniikan opettamisesta vastasi ammattiopas Pirjo Jaakkola.