Rauman kauppakeskuksen valmistelu jatkuu purkutöillä – rakentamisen aloitukselle aikalisä koronaepidemian takia

Kauppakeskuksen havainnekuva

Rauman kauppakeskushankkeeseen liittyvät valmistelutyöt jatkuvat. Projektiaikataulun mukaan rakentamisen aloituksesta oli tarkoitus päättää huhti-toukokuun aikana. Koronavirusepidemian takia rakentamisen aloitus siirtyy suunniteltua myöhemmäksi.

– Kauppakeskuksen tilojen vuokraus eteni suunnitellusti, mutta koronaepidemia on rajoittanut useiden toimijoiden päätöksentekoa, mistä syystä hankkeen aloituspäätöstä on siirretty rakennustöiden osalta. Rakennustöiden aloitusvalmiutta kuitenkin edistetään käynnistämällä purkutyöt kesän aikana, Kiinteistö Oy Tarvontorin hallituksen puheenjohtaja ja Ganal Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Jari Pölönen toteaa.

Kunnallistekniset työt etenevät

Viime syksynä aloitettu Kanalinrannan vesihuolto- ja kaapelointiurakka valmistuu kesäkuun alussa. Puretun linja-autoaseman alueella on parhaillaan käynnissä myös Kotolankadun vesihuoltourakka, jossa rakennetaan tulevan kerrostalorakentamisen alle jäävää Ajurinkadun kunnallistekniikkaa.

Länsirannan alueen katu- ja vesihuoltourakan tarjouspyynnöt julkaistaan tällä viikolla. Urakkaan kuuluvat tulevan kauppakeskuksen ympäristön kadut – Tehtaankatu, Kotolankatu, Ajurinkatu ja Pipanpolku –vesihuolto-, kaapeli- ja kadunrakennustöineen. Samassa yhteydessä valmistuu myös Tehtaankadun ja Luoteisväylän valo-ohjattu risteys. Rakennustyöt alkavat loppukesästä ja kestävät marraskuuhun 2021 saakka.

– Tulossa on pitkään aikaan isoin muutos keskustan katujärjestelyihin, kun rakennetaan aivan uudet Kotolankatu ja Ajurinkatu sekä Välikatu muuttuu Tehtaankadun jatkeeksi, kaupungin kunnallistekniikan johtaja Jaakko Aerila sanoo.

Rauman kauppakeskuksen rakennuslupa sai lainvoiman helmikuussa 2020. Kauppakeskus rakennetaan Kanalin länsirannalle entisen Tarvontorin kiinteistön ja sen lähistön alueelle. Hankkeen kokonaisuudesta vastaavat Kiinteistö Oy Tarvontori ja Ganal Kehitys Oy.