Rauman kauppakeskushankkeen rakennuslupa sai lainvoiman

Rauman kauppakeskuksen rakennuslupa sai lainvoiman perjantaina 21.2. Turun hallinto-oikeuteen ei saapunut valituksia lainvoimaisuuspäivään mennessä. Kauppakeskus rakennetaan Kanalin länsirannalle entisen Tarvontorin kiinteistön ja sen lähistön alueelle.

Hankkeen kokonaisuudesta vastaavat Kiinteistö Oy Tarvontori ja Ganal Kehitys Oy.

– On hienoa, että rakennuslupa sai lainvoiman ja hankkeeseen aikaisemmin liittynyt valitusprosessi on saatu päätökseen. Haimme kauppakeskuksen rakennushankkeelle aloituslupaa kuitenkin jo ennalta, ettei mahdollinen valitus olisi estänyt töiden käynnistämistä, Kiinteistö Oy Tarvontorin hallituksen puheenjohtaja ja Ganal Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Jari Pölönen toteaa.

Tällä hetkellä allekirjoitetaan vuokrasopimuksia uuteen kauppakeskukseen sijoittuvien toimijoiden kanssa. Vuokrattavaa pinta-alaa on noin 16 000 m². Myös urakkaneuvottelut ovat käynnissä.

– Hankkeen varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät, kun vuokrasopimuksia on riittävä määrä, Pölönen sanoo.

Rauman kauppakeskuksen valmistuminen on sidoksissa rakennustöiden käynnistymiseen. Rakentaminen kestää noin 1,5 vuotta.