Ajankohtaista

Valtakunnallinen polkujuoksukiertue pysähtyy Raumalla elokuussa

Polkujuoksukiertue, 2018

Ylen Mennään metsään -polkujuoksujen sarja käy tänä kesänä Suomen neljässäkymmenessä kansallispuistossa. Elokuun ensimmäisenä lauantaina 4.8. juostaan Raumalla Nurmeksen saaressa.

Luontoliikuntatapahtumassa on valittavina yli kahdeksan kilometrin ja noin neljäntoista kilometrin reitit. Molemmilla reiteillä kuljetaan polkuoppaan vetämissä ryhmissä, nopeammissa ja hitaammissa. Jos nämä tuntuvat liian haasteellisilta voi tapahtumakeskuksena toimivalta Päivärannan torpalta poiketa omatoimisesti esimerkiksi Päivärannansuon luontopolulle. Polkujuoksureitit ulottuvat saaren länsirannalle, aavan meren äärelle.

Mennään metsään -kampanja näkyy ja kuuluu niin radiossa, televisiossa kuin netissäkin ja huipentuu lokakuun alussa suureen päätösviikkoon.

Saareen kuljetaan omalla veneellä tai meloen. Tarjolla on myös taksivenekyydit Rokinnokasta tai Syväraumanlahdelta. Edestakainen kuljetus maksaa kymmenen euroa. Polkujuoksijoiden lisäksi tervetulleita ovat huoltotiimit, esimerkiksi perheet, ja yleisöäkin niin paljon kuin veneissä riittää tilaa.

Ylen ja Metsähallituksen kumppaneina tapahtumassa ovat Rauman kaupunki ja elämyspalveluyritys Eräheppu sekä vapaaehtoisia Raumanmeren väkeä -toimintaverkostosta.

Lisätietoja osoitteessa www.rauma.fi/tapahtumat/tapahtuma/mennaan-metsaan-polkujuoksu-4-8