Rauma-sali

Osoite: Satamakatu 26, 26100 Rauma
Rauma-sali sijaitsee Rauman keskustan tuntumassa Satakunnan Ammattikorkeakoulun liiketalouden Rauman yksikön yhteydessä, kivenheiton päässä meren rannasta.
Rauma-sali oheistiloineen tarjoaa tilat monenlaisille tapahtumille konserteista kokouksiin ja kongresseihin. Rauma-salissa on 433 numeroitua paikkaa, mutta tiloissa on mahdollisuus järjestää myös kokouksia ja kongresseja. Salin yhteydessä on 132-paikkainen kahvio sekä 60-paikkainen lämpiö. Alakerran ruokalaa on mahdollisuus vuokrata yksityistilaisuuksia varten arkisin klo 16 jälkeen sekä viikonloppuisin.
Rauma-salin naulakkopalveluja hoitaa Rauman liiketalousopiskelijain Kilta ry.
Kilometrin säteellä Rauma-salista on kaikkiaan noin 500 hotellihuonetta.
Tilavaraushakemukset tehdään varausohjelma Timmin kautta ja samalla pystyy tarkistamaan onko tila vapaa vai varattu. Varauksia voidaan tehdä aikaisintaan 1,5 vuotta ennen tilaisuuden järjestämistä. Vuokrat peritään tilaisuuden järjestämishetkellä voimassaolevan hinnaston mukaan ja vuokrahintaan lasketaan myös tilaisuuden valmistelu- ja purkuaika.Varaus voidaan peruuttaa kuukautta ennen tilaisuutta maksutta. Vähintään kahta viikkoa ennen tilaisuutta peruttaessa tilavuokrasta peritään puolet (50%) hinnaston mukaisesta vuokrasta. Mikäli tilaisuuteen on alle kaksi viikkoa varauksen perumishetkestä, vuokra peritään kokonaisena hinnaston mukaan.
Tutustu Rauma-salin käyttösääntöihin ja -maksuihin ennen kuin varaat tilan.
Henkilötiedot Timmi-tilavarausjärjestelmässä:
EU:n tietosuoja-asetuksen uudistuksen astuttua voimaan olemme joutuneet kysymään suostumuksen TIMMI-tilavarausjärjestelmään rekisteröityneeltä asiakkaalta häntä koskevien henkilötietojen tallentamiseksi järjestelmään. Lähetämme sähköpostia asiaan liittyen niille asiakkaille, joilta järjestelmästä löytyy sähköpostiosoite ja joilta lupa vielä puuttuu. Viesti tulee osoitteesta noreply.rauma(at)timmi.fi
Mikäli emme ole saaneet 14.1.24 mennessä suostumusta henkilötietojesi tallennukseen tai sähköpostiosoitettasi ei löydy järjestelmästä, et voi toimia asiakkaana ja/tai yhteyshenkilönä
TIMMI-tilavarausjärjestelmän piirissä olevissa palveluissa ja asiakastietosi poistetaan järjestelmästä. Lupaa ei voi antaa toisen henkilön puolesta.